Ruotsalainen ruota koira, venäläinen veri koira
Tappoi isän, tappoi äitin, tappoi viisi veljeäni,
Seitsemen setäni lasta, kuusi kammini tytärtä,
Tahtoi milmakin tappaa.
Minä kuusehen kutasin, kuusi kuuveksi muruksi,
Minä lensin lepikköön, lepikkö mulle sauvan antoi,
Sauva minut tielle saattoi.

 

 

SKVR I3 1947.
Tiiron kylä.
Meril. n. 546. 88.
Moarie Koljońe.

 


 

Suuri karkuvuosi on historiallinen liveroolipeli jonka tapahtumat sijoittuvat 1650-luvun Itä-Suomeen, ns. Ruptuurisodan aiheuttamaan epävarmuuden ja pakolaisuuden aikaan Ruotsin valtakunnan itärajalla. Peli sijoittuu samaan jatkumoon kuin vuonna 2015 järjestetty Papukaija-Jussin rosvojahti -larp ja on tyylillisesti samankaltainen. Peli edustaa Harmaasusien “histel-larp”-perinnettä, eli pelissä painotetaan kokonaisvaltaista historiallisuutta: autenttisia pukuja ja varusteita, historiallisiin lähteisiin perustuvaa tarinaa ja hahmoja, sekä “oikeasti tekemisen” meininkiä puuhissa ja askareissa pelin aikana.


 

Pelinjohto kirjoittaa peliin hahmot, määrittelee juonet ja järjestää peliin yllättäviä, jännittäviä tapahtumia. Pelaajatkin ovat erittäin tervetulleita osallistumaan hahmojensa kehittämiseen ja hahmoryhmän sisäisten suhteiden pohtimiseen mutta lähtökohtaisesti kyseessä on siis selkeästi “perinteinen” kirjoitettu seikkailularppi. Pelimaksu on pidetty mahdollisimman matalana ja se kattaa vain pelipaikasta, ruoasta ym. välttämättömästä aiheutuvat kulut, mitään palkkioita ei pelin järjestämisestä makseta. Peli järjestetään vanhanaikaiseen malliin talkootyönä pelaajien ja pelinjohdon kesken.


 

Peli sijoittuu sota-aikaan ja sisältää ns. maalaiskauhun (folk horror) elementtejä. Näinollen mukana on rankkoja historiallisia teemoja kuten väkivallan uhka, vainot, pakolaisuus ja uskonnollinen vastakkainasettelu. Näiden lisäksi peliin tullaan kirjoittamaan pelottavia, toiminnallisia kohtaamisia jotka pohjautuvat kansanperinteen kauhutarinoihin. Pelissä voi tapahtua yllättäviä asioita vaikka keskellä yötä ja hahmoja saattaa myös kuolla pelin aikana. Kuitenkaan pelissä ei haeta itsetarkoituksellista ahdistavuutta tai ankeutta, vaan tavoiteltu pelityyli on seikkailullinen ja jännittävä: pelihahmoille tapahtuu kummia asioita ja vaaran tunne on läsnä mutta pulmia, uhkia ja ristiriitoja on mahdollista ratkoa pelissä.


 

 

Pelissä liikutaan paljon ulkosalla ja majoitutaan osin teltoissa ja osin erämökeissä. Pelialue on laaja, sen eri kohteiden välillä on yli kilometrin välimatkoja ja maasto on vaihtelevaa harjualuetta nousuineen ja laskuineen: myös pimeän aikaan saatetaan liikkua metsässä. Suuri osa pelihahmoista myös kantaa kaikkea pelivarustustaan mukana ja muuttaa leiripaikkaansa kerran pelin aikana. Peli on siis reilusti fyysinen ja erähenkinen ja vaatii pelaajilta kiinnostusta näihin elementteihin. On mahdollista toivoa hahmoa jonka peliin ei kuulu ylettömästi eräilyä mutta yhdenkään hahmon suhteen ei siis voida taata täyttä “rämpimisvapautta” tai sänkypaikkaa.