Pääperiaatteet
Historiallinen ja toimiva puku
Kyseessä on historiallinen peli jossa käytetään mahdollisimman autenttisia, eli luonnonmateriaaleista tehtyjä, historiallisen mallien mukaisia, aidontuntuisia ja näköisiä sekä käytännössä toimivia vaatteita ja varusteita.
Lähteiden valossa perusteltu puku
Historiallisesti autenttinen, aikaan ja paikkaan sopiva, lähteisiin perustuva ja hahmolle relevantti asu on aina automaattisesti kelvollinen peliin. Pukuohje on sivuseikka mikäli kykenee itse perustelemaan vaatteensa historiallisilla lähteillä.
Tunnelmaan sopiva puku
Tunnelma ja varustuksen yleinen toimivuus on tärkein. Jos kokonaisuus on hyvä, niin ei yksittäisistä hieman vääränlaisista varusteista nillitetä turhaan. Tämä ei tarkoita sitä, että “sieltä missä aita on matalin” -lähestymistapa olisi ok.
Pukeutumisohjeen Sisällys
Tällä sivulla on pelin koko pukeutumisohje. Ohjeen laajuuden vuoksi se on kuitenkin myös saatavilla alasivuihin jaettuna versiona, jota pääsee lukemaan allaolevien linkkien kautta.
1. KULTTUURILLISET – JA SÄÄTYEROT
2. Rahvaanpuku
3. Muotipuku
1.1 Ryhmät
1.2 Verka- ja sarkapukuiset
1.3 Ortodoksit ja luterilaiset
2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita
Jalkineet
Sukat
Säärystimet
Paita
2.2 Miesten rahvaanpuku
Housut
Miesten takit, mekot ja röijyt
Miesten päähineet
2.3 Naisten rahvaanpuku
Mekot ja sarafaanit
Hameet, kureliivit ja partletit
Röijyt ja takit
Päähineet ja esiliinat
3.1 Miesten muotipuku
Paita
Liinat ja pitsit
Polvihousut, röijyt ja doubletit
Päällystakit ja viitat
Jalkineet
Papin puku
3.2 Naisten muotipuku
4. PELIN KENKÄPOLITIIKKA
1. Kulttuurilliset – ja säätyerot
Ryhmät
Pelissä ryhmien kulttuurillisia – ja säätyeroja alleviivataan muiden asioiden ohella myös pukeutumisella. Erinäisiä ryhmiä pelissä ovat mm. ortodoksinen rahvas, luterilainen rahvas, ammattisotilaat, porvarit sekä säätyläiset. Tärkein pukeutumisen ohjenuora on yksinkertaisemmin pukeutuvan, rahvaaseen kuuluvan hahmon erottaminen vauraammin pukeutuvasta porvarista ja säätyläisestä. Lisäksi ortodoksirahvas ja luterilainen rahvas erottautuvat toisistaan pelissä pukeutumistyyliltään.
Kulttuurillisia eroja korostava pukeutumisohje ei kuitenkaan ole ehdoton: joillekin hahmoille sopii yhtälailla itäisen tai läntisen muodin mukainen rahvaan puku. Historiallista lähdemateriaalia Savon ja Käkisalmen läänin rahvaan pukeutumisesta 1600-luvulla on ylipäätään niukasti saatavilla, joten lähteenä ortodoksien pukeutumisesta on käytetty myös maantieteellisesti idemmäksi sijoittuvaa kuvitusta ja luterilaisten rahvaanpukuun on vastaavasti käytetty läntisempiä lähteitä mm. Ruotsista ja Alankomaista. Pelissä kulttuuriryhmien on tarkoitus olla tunnistettavissa pukeutumisestaan, mutta yksittäisten hahmojen pukeutumisessa on liikkumavaraa.
verka- ja sarkapukuiset
Säätyeroja havainnollistaa pukuhistorioitsija Riitta Pylkkäsen Renessanssin puku Suomessa -kirjassa käyttämä karkea yhteiskunnallinen jako: pukeutumisensa perusteella Ruotsin kuningaskunnan alamaiset voi jakaa silkki- ja samettipukuisiin, verkapukuisiin ja sarkapukuisiin. Näistä kolmesta luokasta silkkipukuista ylhäisöä ei pelissä ole lainkaan, eli upeille hovipuvuille ei ole pelissä käyttöä. Verkaan eli ulkomailta tuotuun värjättyyn villakankaaseen verhoutuvat porvaristo, virkamiehet ja ammattisotilaat: he teettävät vaatteensa ammattilaisilla ja niiden malli on näinollen kansainvälinen. Tähän luokkaan kuuluu vähemmistö pelin hahmoista. Valtaosa pelin hahmoista on siis kotona valmistetusta sarasta tehtyihin kansanomaisiin vaatteisiin pukeutuvaa rahvasta. Toki ryhmien välillä on liukumaa suuntaan ja toiseen eikä säädynmukaisen pukeutumisen rajoja aina noudateta jos varaa on, mutta yleiskuvan käsittämiseen tämä kolmen pukutyylin malli on kätevä.
Yksiväriset villakankaat ovat suositeltavia kaikissa rahvaan pällys- ja välikerroksen vaatekankaissa. Ruutu- raita- ja painokuosisia kankaita toivomme vältettävän rahvaan puvussa. Aluspaidan materiaaliksi sopii värjäämätön tai valkaistu pellava tai hamppu.
Ortodoksit ja luterilaiset
Olisi toivottavaa että jako ortodokseihin ja luterilaisiin näkyisi hieman vaatetuksessa. Toki monet vaatemallit sopivat molemmille ryhmille kun puhutaan arki- ja työvaatteista, ja etenkin köyhimmän rahvaan vaatteet molemmilla puolin kulttuurirajaa olivat hyvin yksinkertaisia, vanhanaikaisia eikä niissä voitu ottaa huomioon muotioikkuja suuntaan tai toiseen. Peliin suosittelemme savolaisille ja kajalaisille luterilaisille maalaishahmoille päällysvaatteiksi pääosin vyötärösaumallisia vaatteita, mutta alusvaatteiksi käyvät näilläkin varhaisempien aikakausien villamekot ja -paidat.
Ortodoksihahmoille suosittelemme pitkähelmaisia vaatteita, joissa ei ole vyötärösaumaa. Mekot ja polveen ulottuvat paidat, pitkät tai vähintään polveen ulottuvat takit sopivat näille hahmoille ja käytännössä ortodoksihahmojen puvustuksessa voikin hyödyntää perusosana esimerkiksi rautakauden tai keskiajan elävöitykseen valmistettua pitkää mekkoa tai paitaa, jonka päälle voi halutessaan pukea kaftaanimallisen takin. Tyylin lähteenä on käytetty A. Oleariuksen Venäjän-matkakertomuksen kuvitusta 1650-luvulta.
Luterilaishahmot voivat sitten käyttää enemmän 1600-luvun läntisestä muodista ja sotilasmuodista vaikutteita ottavia, lyhythelmaisia ja vyötärösaumallisia vaatteita: etenkin jos hahmo on vauraampi. Lähteenä on käytetty Lorenzo Magalottin piirustuksia 1600-luvun loppupuolen ruotsalaisista maalaisista: niissä näkyy osittain hyvin perinteisiä, keskiaikaisia vaatemalleja mutta myös kansainvälisen muodin omaksumista.
2. Rahvaanpuku
2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita
Jalkineet
Arkikäytössä tyypillisimmät jalkineet ovat virsut, löttöset tai kurpposet: itse tuohesta tai raakanahasta tehdyt yksinkertaiset ja varrettomat jalkineet. Varsinaisia nahkakenkiä käytetään sitten ennen kaikkea pyhänä ja matkustettaessa. Kotona tehdyt nahkakengät ovat pehmeät, perinteisellä kääntökenkä-tekniikalla valmistetut “keskiaikaiset” jalkineet: malleina esimerkiksi yksinkertaiset supikkaat ja kippurakärkiset pieksut.
Puolipitkällä varrella varustetut paulapieksut (nimi tulee pauloista, eli nauhoista, joilla jalkineen varsi kiristettiin nilkan ympärille) ovat varmaankin tyypillinen metsämiehen jalkine. Niiden talvivastine on nutukas.
Varakkaammat maalaiset voivat toki käyttää myös muodinmukaisia, suutarin lestin avulla tekemiä jalkineita joissa on jo “moderni” konstruktio ja ulkoasu: jäykkä pohja ja hieman korkoa. Näistä enemmän säätyläisosiossa. Vasen ja oikea kenkä olivat lestillä tehdyissäkin kengissä keskenään samanlaiset ja ne muotoituivat jalkaan vasta käytössä.
Täyspitkällä varrella varustettuja saappaita ei rahvaan parissa käytetty, joskin ortodoksipuolella (pehmeät) saappaat saattoivat olla yleisemmät, käytettiinhän niitä Venäjällä jalkaväessäkin. Ruotsalaiselle jalkaväelle hankittiin kirjallisen lähdeaineiston valossa 1600-luvun alkupuolella myös “puolisaappaita”, mutta niiden tarkka malli ei ole tiedossa.
Sukat
Kaikki rahvasta edustavat hahmot voivat käyttää pitkiä villasukkia, jotka on voitu valmistaa neulomalla, neulakinnastekniikalla tai kankaasta ompelemalla. Muodinmukaiset sukat ovat polven yli yltävät ja ne sidotaan sukkanauhalla. Miesten polvipituisten pöksyjen kanssa käytetään poikkeuksetta pitkiä sukkia.
Säärystimet
Paita
Paita on alusvaate, joka valmistetaan värjäämättömästä tai valkaistusta pellava- tai hamppukankaasta. Malli on samankaltainen miesten- ja naistenpuvussa, miesten paidassakin voi olla hyvin pitkä helma joka toki sullotaan ihmisten ilmoilla liikuttaessa housuihin. Paitasillaan esiintyminen ei ole etiketin mukaista mutta työtätekevillä maalaisilla sellaistakin voi tapahtua.
Paidan leikkaus on yksinkertaisimmillaan ikiaikainen T-malli, mutta paidassa voi olla myös leventävät kiilat, etenkin jos se on pitkähelmainen. Pääntie on yleensä melko suuri ja se suljetaan kaulalta nyöreillä tai rengassoljella. Napit tai koristelut eivät rahvaan paitaan kuulu. Vauraat maalaiset voivat käyttää myös muodikkaampia paitoja ainakin osana pyhäpukua, katso säätyläisten puvusta alempaa.
Aluspaitamallien suhteen ei pelissä tehdä eroja ortodoksien ja luterilaisten välillä, mutta venäläiseen miesten paitamalliin sopii hieman keskilinjasta sivussa oleva etuaukile. Aluspaitana voi pelissä käyttää mainiosti värjäämättömiä ja kirjomattomia pellavapaitoja varhaiskeskiajan malleista 1800-luvun rahvaanpuvun malleihin.
Naisten aluspaita voi olla yläosastaan samankaltainen kuin miehillä, mutta helma voi olla pidempi. Rahvaalla naistenpaidan yläosa tehtiin toisinaan paremmasta kankaasta, hienosta valkoisesta pellavasta ja piiloon jäävä osa halvemmasta, karkeammasta pellavasta. Mahdollisia ovat sekä pitkähihaiset paidat ja mekot, että olkain-alusmekot. Paljaiden olkapäiden tai käsivarsien esittely ei kuulu tapoihin, mutta työtätekevillä maalaisnaisilla, esim. pyykkäreillä ja saunottajilla tämäkin on mahdollista.
2.2 Miesten rahvaanpuku
Housut
Yksinkertaisin ja tyypillisin housumalli ovat kesäkäyttöön tarkoitetut, pitkät suoralahkeiset pellavahousut. Niiden leikkaus on yksinkertainen ja väljä, kaavat koostuvat kahdesta lahjekappaleesta ja vyötärökaistaleesta. Housujen lahkeet ovat siinä määrin lepattavat että ne kannattaa yleensä sitoa joko nyöreillä pohkeen päältä tai sitten koko säären mitalta pidemmillä pauloilla tai säärikääreillä. Tämä housumalli käy sekä ortodokselle että luterilaisille ensisijaisena vaihtoehtona.
Muodikkaampi housumalli, joka on tulossa aikakaudella käyttöön myös luterilaisten maalaisten pariin, ovat polvimittaiset housut. Ne mukailevat vuosisadan yleistä muotipukua, eli ovat melko väljät mutta ei mitenkään valtavan pussittavat, ja päättyvät heti polven alapuolelle josta lahkeet kiristetään kiinni. Housujen materiaali on villakangas, joko kotikutoinen luonnonvärinen sarka tai pyhäpuvun osana myös ulkomainen, värjätty verka. Myös säämiskä tai muu pehmeä nahka on mahdollinen laadukkaiden housujen materiaalina. Polvihousuja käytetään vain luterilaisessa kulttuuripiirissä.
Polvihousujen kanssa käytetään tietenkin sitten pitkiä sukkia. Ne voivat olla puikoilla kudotut, neulakinnastekniikalla valmistetut tai kankaasta ommellut. Pitkät sukat ovat toki hyödylliset lämmikkeenä myös pellavahousujen alla.
Myös villakankaisia mutta pitkälahkeisia housuja todennäköisesti käytettiin: vähintään talvella pitkiä sarkahousuja, joiden malli todennäköisesti mukaili kesäisten pellavahousujen leikkausta: ne voivat tosin olla melko lämpimät kesäsäällä. On myös aivan mahdollista, että ohuemmasta, joustavasta villakankaasta tehdyt istuvampia villakangashousuja on ollut kesäkäytössä. 1500-luvun suomalaisten kirkkomaalausten ja 1600-luvun hollantilaisten maalaisia esittävien maalausten perusteella keskiaikaisen tyyliset istuvat, ellei suorastaan tiukat villahousut ovat maalaisilla käytössä. Tämän lisäksi Venäjällä oli yleisesti sotilaskäytössä suhteellisen istuvia, villakankaisia housuja jotka oli tarkoitettu saappaiden kanssa käytettäviksi, eli tällaiset (esim. Thorsberg-kaavalla tehdyt) keskiaikaiset villahousut ovat varmasti ihan ok maalaisilla.
Miesten takit, mekot ja röijyt
Paidan päälle kuuluu yksi tai useampi päällysvaate. Vaatteiden kerrostaminen on tyypillistä aikakaudella, mutta rahvaan parissa ja kesäsäillä ei tietenkään niin montaa kerrosta ole tarve käyttää.
Luterilaisella puolella päällysvaatetuksen muodikas perusosa on röijy, eli siis kansainvälisen muodin doublet. Se on vyötärösaumallinen lyhythelmainen ja istuvaksi räätälöity takki jonka päällä voidaan tarvittaessa käyttää jotain väljempää päällysvaatteita. Villakankaasta tehty röijy kuuluu vauraan maalaisen pyhäpukuun mutta harvoilla arkipukuun. Ortodoksipuolella sitä ei käytetä.
Yksinkertaisin vaihtoehto miesten päällysvaatteeksi on mekko, eli perinteinen pään yli sujautettava pitkähelmainen väljä päällysvaate, keskiaikaiseen tyyliin: sen käytöstä on mainintoja 1600-luvun Savosta etenkin työvaatteena, ja karjalaisten parissa se on aivan tyypillinen vaate. Mekko voi olla kotikutoista villaa tai pellavaa, ehkä nahkaakin.
Suomessa ainakin luterilaisten parissa käytetty päällysvaate on puolipitkä, suoraleikkauksinen, edestä avattava ja muutamalla napilla (tai vain yhdellä rengassoljella) rinnalta suljettava maalaistakki, joka näkyy esimerkiksi pohjanmaalaista talonpoikaa esittävässä vesivärimaalauksessa.
Jakku on röijyn päällä tai sen sijaan pidettävä, röijyä väljempi ja pitkähelmaisempi takki jonka leikkaus noudattelee aikakauden länsieuroopalaista muotia. Pukututkija Riitta Pylkkänen käyttää miesten vyötärösaumallisesta, 1500-1600-lukujen takista, jonka reiteen tai polveen ulottuva lieve on rypytetty tai patruunalaskostettu vyötäröltä, termiä kurttujakku. Tämä poimutettuhelmainen takki on edellisen vuosisadan saksalaiseen muotiin perustuva, skandinaviassa vielä 1600-luvulla yleinen vaate, jonka yläosa on röijyn tapaan suhteellisen istuva, mutta jonka vyötörösauman alapuolella on hyvin laaja, poimutettu helmakappale.
Ortodoksipuolella oli käytössä melko paljon jakkua muistuttava puolipitkä, laajahelmainen takki: venäjäksi zipun.
Karjalaisten parissa paidan ja mahdollisesti välikerroksena käytettävän mekon tai zipunin päälle kuuluu uloimpana kerroksena kaftaani, eli edestä avattava, hyvin pitkähelmainen venäläistyylinen takki. Se voi olla mekkoa laadukkaampaa, värjättyä kangasta ja siinä voi olla aikakauden itäeurooppalaista sotilasmuotia myötäilevät vaakasuuntaiset nyörikoristeet rinnalla.
Varakkailla ortodokseilla takin hihat voivat olla huomattavan pitkät, jopa polveen ulottuvat, jolloin niissä on kyynärtaipeen kohdalla aukileet, joista kädet saa pujotettua hihan ulkopuolelle.
Myös erilaisia hihattomia päällysvaatteita käytettiin, vaikka varsinainen kansallispuvuista tuttu värikäs liivimuoti onkin myöhempää kehitystä. Luterilaisen puvun osana tunnettiin ainakin erilaiset kylterit, muodikkaat nahkaiset suojaliivit jotka kuuluivat sotilaspukuun mutta joista oli myös siviiliversioita. Lisäksi aivan yksinkertaiset sarkaiset tai vaikkapa lampaanturkiksesta valmistetut yksinkertaiset, pitkähköt liivit ovat lisälämmikkeitä ja työvaatteita sekä luterilaisella ja ortodoksisella puolella.
Miesten päähineet
Suositeltavin päähinemalli maalaisille on kiilamyssy eli klassinen väinämöispipo: neljästä identtisestä kiilasta ommeltu villakankainen patalakki, jonka saumoissa voi olla koristeena eriväristä nauhaa. Tämä käy sekä luterilaisille että ortodokseilla.
Samoin yleiskäyttöinen ja suositeltava päähinen on kukkeli eli pellavakankainen hartiahuppu: siis keskiajalta tuttu päähinemalli, joka säilyi ennen kaikkea metsämiesten päähineenä (suojaamaan itikoilta esimerkiksi!) Karjalassa 1800-luvulle asti mutta jonka käytöstä on luterilaisiltakin alueilta tietoja.
Lisäksi pyöreäkupuiset tai kartiomaiset “tonttulakkimalliset” turkisreunaiset myssyt ovat erinomaisia etenkin ortodokseille, mutta ne käyvät myös luterilaisille.
Erilaiset neulotut pipot ja myssyt käyvät myös hyvin kaikille. Läntisen muodin mukainen leveälierinen huopahattu on mahdollinen hieman vauraammalle luterilaiselle talonpojalle.
2.3 Naisten rahvaanpuku
Mekot ja sarafaanit
Ortodoksihahmoista sekä naiset että miehet voivat pukutua pitkään, vyötärösaumattomaan ja kapeahihaiseen mekkoon. Tähän tarkoitukseen voi hyödyntää myös rautakaudelle tai keskiajan elävöitykseen ommeltua yksiväristä perusmekkoa.
Naisten olkainmekko-sarafaani on pelin viitekehyksen aikaan jo rahvaan käytössä, joskin paljon 1900-luvun venäläisten ja karjalaisten perinnepukujen sarafaaneja yksinkertaisempana versiona. Koristelematonta, yksiväristä, villaista tai pellavaista olkainmekkoa tai sarafaania voi käyttää pelissä ortodoksihahmon vaatteena. Painokankaisia, prameita silkkisiä tai brokadikuvioituja, pajarin tyttärille sopivia sarafaaneja ei maalaisnaisen sovi pukea päälleen.
Lisätietoa sarafaaneista (englanniksi):
-
- Traditional Russian Costume, naisten vaatetyyppien nimistä ja sarafaanin historiasta
- Traditional Russian Costume, fereesin ja sarafaanin historiasta ja mallien kehityksestä
hameet ja kureliivit
Luterilaiset naishahmot pukeutuvat pelissä läntisen muodin mukaan vyötärösaumallisiin pukuihin. Alushame koostuu noin kahden kankaanleveyden mittaisesta suorakaiteesta, joka rypytetään yläreunastaan hameen vyötäröksi. Alushameessa on kiinteä yläosa, joka on vartalonmyötäinen, hihaton, edestä aukeava vartalokappale. Siinä on olkaimet ja nyöritys edessä. Tällaista yläosaa kutsutaan myös kureliiviksi. Rahvaan kureliivi ei kuitenkaan vältäämättä sisällä luita tai muita valaanluiden kaltaisia jäykisteitä. Säätyläisillä voi sitten olla tällaisia jäykisteitä kureliiveissään.
Pelissä kureliivi ei ole pakollinen, vaan myös villainen vyötäröhame ilman yläosaa käy varsinkin röijyn tai takin kanssa. Helman sopiva pituus on noin puoleen sääreen. Hameen helmat kannattaa metsässä liikkuessa nostaa polven korkeudelle vyöttämällä hameen yläosa “vyötärömakkaralle”. Näin helmat eivät takerru niin helposti kannonnokkiin, eivätkä kastu varvikossa.
Kureliivin tai hameen alle voi laittaa lämmikkeeksi kokopitkän, suoran villamekon. Tähän tarkoitukseen voi hyödyntää varhaisemman vuosisadan elävöitykseen ommeltua perusmekkoa.
Pellavainen tai villainen partlet oli irrallinen suorakaiteenmallisesta kankaasta leikattu miehusta tai kaulus, joka peitti liivihameen tai röijyn avonaisen kaula-aukon. Se kiinnitettiin naruilla takaa ja neuloilla edestä. Pellavapartlet voi jäädä röijyn alle, mutta pellava- tai villapartletin voi pukea myös röijyn päälle näkyviin. Jos röijyssä on avonainen kaula-aukko, se voitiin 1600-luvun puolivälissä peittää myös kolmioksi taitellulla pellavahuivilla.
Röijyt ja takit
Ortodoksinaishahmot voivat käyttää mekon päällä polveen tai pidemmälle ulottuvaa villaista kaftaania tai keskeltä edestä avautuvaa kaftaaninkaltaista takkia. Takki suljetaan muutamalla napilla, soljella tai sitomalla. Takki on maalaisilla yksivärinen, eikä siinä ole kalliita koristeita. Varakkailla ortodokseilla takin hihat voivat olla huomattavan pitkät, jopa polveen ulottuvat, jolloin niissä on kyynärtaipeen kohdalla aukileet, joista kädet saa pujotettua hihan ulkopuolelle.
Luterilaisnaishahmot voivat käyttää kureliivin päällä röijyä, eli villakankaasta valmistettua lyhythelmaista takkia, jossa on kapeat hihat ja napit edessä. Röijy on maalaisilla osa pyhäpukua ja se voi olla värjäämättömästä villasarkakankaasta tai värjätystä tuontikankaasta valmistettu. Röijyn sijaan tai sen päällä voi käyttää väljää, alaspäin levenevää villakankaasta valmistettua takkia.
Päähineet ja esiliinat
- Marquis of Winchester, myssyohjeita
Maalaisnaiset voivat käyttää alimpana päähineen osana hiukset peittävää pellavaista huivia, myssyä tai hilkkaa. Myssyjä voi olla myös kaksi päällekkäin: alla pellavainen huivi tai myssy, jonka päällä on villainen, vastaava. Luterilaisille hahmoille voi käyttää mallina alankomaalaista ja saksalaista muotia.
Naisille käyvät myös villamyssyt ja etenkin ortodokseilla myös karvareunustetut pyöreä- tai suippokärkiset hatut. Maalaisnaisille leveälieriset huopahatut ovat turhan kalliita, mutta palkkasotilaiden vaimoilla ja porvarisnaisille leveälierinen huopahattu on varsinkin matkustaessa mahdollinen asuste.
Naisten asuun kuuluu hameiden päälle puettava esiliina. Yksinkertaisimmillaan se on suorakaiteen muotoinen pellavakaitale, joka sidotaan nyöreillä vyötaisille. Essun leveydessä on vaihtelua.
3. Muotipuku
Säätyläiset, kaupunkilaiset ammattisotilaat ja heidän vaimonsa
Osa pelin hahmoista on “verkapukuisia” eli käyttää muuta kuin maalaispukua, heidän vaatetuksensa noudattelee yleistä pohjoiseurooppalaista muotia. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa kaupunkilaiset, ammattisotilaat, virkamiehet ja alempi aatelisto: näiden ryhmien välillä on tietenkin varallisuuseroja ja se näkyy puvun materiaaleissa ja koristelussa, mutta mallit ovat yleensä suurinpiirtein samat.
Tässä käydään hyvin tiiviisti läpi aikakauden läntinen muotipuku: se koskettaa vähemmistöä pelin hahmoista, sen suhteen on paljon varianssia, ja koska kyseessä on myös asia josta löytyy maalaispukua paljon enemmän materiaalia (lukemattomia hollantilaisia maalauksia, yksityiskohtaisia tutkimuksia ja hyvin dokumentoituja säilyneitä vaatteita) emme nyt mene kovin yksityiskohtaiseksi tässä asiassa.
3.1 Miesten muotipuku
Paita
Vaatetuksen perusosa on paita, joka on valkeaa pellavaa, väljä ja pitkähelmainen: samat mallit käyvät kuin rahvaallakin. Muodikas, tavallista T-mallista peruspaitaa kehittyneempi malli on tehty sekä vartalo-osastaan että hihoista “ylileveistä” kappaleista, joiden ylimääräinen kangas on sitten rypytetty saumoista. Aikakaudelta on säilynyt useita tällaisia väljiä paitoja, koska merkkihenkilöiden kuolinpaidat oli muodikasta säilyttää: niinpä rypytetyn paidan tekoon on saatavissa yksityiskohtaiset kaavat.
Liinat ja pitsit
Muotipukuun kuuluu paidan lisäksi koristeltuja pellavaosia, jotka kuuluvat näkyville: ainakin kaulus ja joissain tapauksissa myös hihansuun ja saappaansuun käänteet, jotka olivat irroitettavissa ja usein muotoon tärkättyjä. Kaulusmalleja on useita, eri muotoisia laakakauluksia ja röyhelö- ja myllynkivikauluksia. Pitsin määrä ja leveys riippui käyttäjän varallisuudesta
Polvihousut, röijyt ja doubletit
Miehen pukuun kuuluvat käytännössä aina polvihousut ja röijy eli dubletti, jotka voidaan nyörittää vyötäröltä toisiinsa kiinni, ja muodostavat haalarimaisen kokonaisuuden. Nämä ovat yleensä keskenään samanväriset. Perinteisessä (1600-luvun alkupuoliskon) dubletissa on tiheät nappirivit, tiukka leikkaus ja yleensä vartaloa muokkaavaa toppausta ja jäykistystä. 1650-luvulla väljemmät, rennommat dubletit ovat jo tulleet muotiin ja ovat mahdollisia aikaansa seuraaville hahmoille: tällöin on kyse ns. kassiakkapuvusta josta hyvänä esimerkkinä ovat kuningas Kaarle X:n useat säilyneet pukukokonaisuudet.
Polvihousujen pussittavuuden suhteen on valinnanvaraa, massiivisemmat ja niukemmat mallit vuorottelivat muodissa. Lisäksi aikakaudella muotiin ovat tulleet myös suoralahkeiset polvihousut joita ei enää kiristetä polven alapuolelta, kuten myös trumpettimaiset ja naurettavat reininkreivipöksyt. Joka tapauksessa housut päättyvät aina pohkeen yläpuolelle ja niiden kanssa käytetään pitkiä sukkia. Sukat voivat olla neulottua silkkiä tai villaa, ommeltua villakangasta, tai säämiskänahkaa. Sotilaspiireissä käytettiin kaksia sukkia päällekkäin, niin että alempana ovat ohuet hyvät sukat ja niiden päällä löysemmät suojasukat, joita oli puolestaan tyylikästä roikottaa puolitangossa.
Päällystakit ja viitat
Dubletti on vasta puvun perusosa, hienompaan pukuun kuuluu aina jokin päällysvaate. Populäärikulttuurin muskettisoturien asuste kasukka on jo hieman muodista mennyt, 30-vuotisen sodan aikakauden ikoninen sotilasvaate: väljä viittamainen takki jonka hihat ja kyljet ovat tiheallä napituksella suljettavissa ja avattavissa.
Väljä, leveähelmainen jakku, joka löytyy “maalaistyyliin” leikattuna mutta laadukkaasta punaisesta villakankaasta ommeltuna kuninkaankin vaatekaapista, on Pohjoismaissa suosittu päällysvaate. Muitakin takkimalleja on, suoralinjaisesta rakuunatakista turkisvuorattuun unkarilaistakkiin ja laajoilla hihankäänteillä varustettuun hollantilaistakkiin. Viitta -puoliympyrä- tai täysympyrämallia, lyhyestä täyspitkään- on yleinen matkustusvaate.
Jalkineet
Ehdottomasti yleisin jalkinetyyppi on ns. latchet shoe, eli lestin avulla tehdyt, jäykkäpohjaiset pikkukengät, yleensä kulmikkaalla kärjellä. Ne suljetaan nyörillä edestä, barokkityylinen solkikiinnitys on vasta tulossa mutta kyllä ihan sallittu pelissä. Pitkät ratsastussaappaat ovat toinen jalkinevaihtoehto.
Papin puku
Luterilainen pappi pukeutuu hienoihin verkavaatteisiin, siistiin pellavakaulukseen, huopahattuun tai myssyyn ja päällysvaatteena hänellä on pitkä matkaviitta. Pyhäpuvun värinä on musta.
3.2 Naisten muotipuku
Pelissä on vain muutama hahmo, joille sopii muodikkaampi naisten puku. Puvun osien ja mallien suhteen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin naisten läntisen tyylin mukaiseen rahvanpukuun. Tässä osiossa onkin lähinnä kuvia muodikkaammasta naisten pukeutumisesta.
Naisten läntisen muotipuvun osat ovat aluspaita, liivihame, partlet, röijy, esiliina, sukat, kengät ja päähine. Muodikas puku eroaa maalaisten puvusta siinä, että se on valmistettu hienompilaatuisista tuontikankaista ja sen kanssa voi käyttää hienoja asusteita, kuten tärkättyä kaulusta ja sulalla koristeltua huopahattua. Naisilla on käytössä sekä irtokauluksia, että partlettiin integroituja kauluksia.
4. Pelin kenkäpolitiikka
Jalkineiden autenttisuuden suhteen pelissä on hieman löysempi linja koska ne ovat monelle keskeinen viihtyvyyskynnys, ja ilman mitään kokemusta pehmeistä historiallisista kengistä ei niillä välttämättä kannatakaan lähteä metsään viikonlopuksi. Minimitasona hyväksytään lapikkaat, tanhupieksut, vanhanmalliset armeijasaappaat sun muut nahkaiset ja ulkonaöltään esiteolliset ja huomiotaherättämättömät jalkineet. Myös huomaamattomat (profiililtaan perinteistä nahkapohjaa vastaavat) kumipohjat on ok. Kuitenkin selkeä ei maihareille, kumisaappaille, vaelluskengille ja valetuille traktoripohjille missä tahansa kengissä.
Suosittelemme vahvasti historiallisia kenkiä, joita kuitenkin on erittäin hyvin saatavilla, ja muistutetaan että 1600-luvun kengäthän ovat jo aika modernilla ja tukevalla konstruktiolla valmistettuja ja esimerkiksi joistain simppeleistä nahkakengistä tai armeijan vanhoista saappaista saa modifioitua ulkoisesti hyvät, mutta silti tukevat pseudohistorialliset jalkineet.