Pääperiaatteet

 

Historiallinen ja toimiva puku

Kyseessä on historiallinen peli jossa käytetään mahdollisimman autenttisia, eli luonnonmateriaaleista tehtyjä, historiallisen mallien mukaisia, aidontuntuisia ja näköisiä sekä käytännössä toimivia vaatteita ja varusteita.

Lähteiden valossa perusteltu puku

Historiallisesti autenttinen, aikaan ja paikkaan sopiva, lähteisiin perustuva ja hahmolle relevantti asu on aina automaattisesti kelvollinen peliin. Pukuohje on sivuseikka mikäli kykenee itse perustelemaan vaatteensa historiallisilla lähteillä.

Tunnelmaan sopiva puku

Tunnelma ja varustuksen yleinen toimivuus on tärkein. Jos kokonaisuus on hyvä, niin ei yksittäisistä hieman vääränlaisista varusteista nillitetä turhaan. Tämä ei tarkoita sitä, että “sieltä missä aita on matalin” -lähestymistapa olisi ok.

Pukeutumisohjeen Sisällys

Tällä sivulla on pelin koko pukeutumisohje. Ohjeen laajuuden vuoksi se on kuitenkin myös saatavilla alasivuihin jaettuna versiona, jota pääsee lukemaan allaolevien linkkien kautta.

1. KULTTUURILLISET – JA SÄÄTYEROT
2. Rahvaanpuku
3. Muotipuku

1.1 Ryhmät
1.2 Verka- ja sarkapukuiset
1.3 Ortodoksit ja luterilaiset

2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita
        Jalkineet
        Sukat
        Säärystimet
        Paita
2.2 Miesten rahvaanpuku
        Housut
        Miesten takit, mekot ja röijyt
        Miesten päähineet
2.3 Naisten rahvaanpuku
        Mekot ja sarafaanit
        Hameet, kureliivit ja partletit
        Röijyt ja takit
        Päähineet ja esiliinat

3.1 Miesten muotipuku
        Paita
        Liinat ja pitsit
        Polvihousut, röijyt ja doubletit
        Päällystakit ja viitat
        Jalkineet
        Papin puku
3.2 Naisten muotipuku

 
4. PELIN KENKÄPOLITIIKKA

 

1. Kulttuurilliset – ja säätyerot

Ryhmät

Pelissä ryhmien kulttuurillisia – ja säätyeroja alleviivataan muiden asioiden ohella myös pukeutumisella. Erinäisiä ryhmiä pelissä ovat mm. ortodoksinen rahvas, luterilainen rahvas, ammattisotilaat, porvarit sekä säätyläiset. Tärkein pukeutumisen ohjenuora on yksinkertaisemmin pukeutuvan, rahvaaseen kuuluvan hahmon erottaminen vauraammin pukeutuvasta porvarista ja säätyläisestä. Lisäksi ortodoksirahvas ja luterilainen rahvas erottautuvat toisistaan pelissä pukeutumistyyliltään.

Kulttuurillisia eroja korostava pukeutumisohje ei kuitenkaan ole ehdoton: joillekin hahmoille sopii yhtälailla itäisen tai läntisen muodin mukainen rahvaan puku. Historiallista lähdemateriaalia Savon ja Käkisalmen läänin rahvaan pukeutumisesta 1600-luvulla on ylipäätään niukasti saatavilla, joten lähteenä ortodoksien pukeutumisesta on käytetty myös maantieteellisesti idemmäksi sijoittuvaa kuvitusta ja luterilaisten rahvaanpukuun on vastaavasti käytetty läntisempiä lähteitä mm. Ruotsista ja Alankomaista. Pelissä kulttuuriryhmien on tarkoitus olla tunnistettavissa pukeutumisestaan, mutta yksittäisten hahmojen pukeutumisessa on liikkumavaraa.

verka- ja sarkapukuiset

Säätyeroja havainnollistaa pukuhistorioitsija Riitta Pylkkäsen Renessanssin puku Suomessa -kirjassa käyttämä karkea yhteiskunnallinen jako: pukeutumisensa perusteella Ruotsin kuningaskunnan alamaiset voi jakaa silkki- ja samettipukuisiin, verkapukuisiin ja sarkapukuisiin. Näistä kolmesta luokasta silkkipukuista ylhäisöä ei pelissä ole lainkaan, eli upeille hovipuvuille ei ole pelissä käyttöä. Verkaan eli ulkomailta tuotuun värjättyyn villakankaaseen verhoutuvat porvaristo, virkamiehet ja ammattisotilaat: he teettävät vaatteensa ammattilaisilla ja niiden malli on näinollen kansainvälinen. Tähän luokkaan kuuluu vähemmistö pelin hahmoista. Valtaosa pelin hahmoista on siis kotona valmistetusta sarasta tehtyihin kansanomaisiin vaatteisiin pukeutuvaa rahvasta. Toki ryhmien välillä on liukumaa suuntaan ja toiseen eikä säädynmukaisen pukeutumisen rajoja aina noudateta jos varaa on, mutta yleiskuvan käsittämiseen tämä kolmen pukutyylin malli on kätevä.

Yksiväriset villakankaat ovat suositeltavia kaikissa rahvaan pällys- ja välikerroksen vaatekankaissa. Ruutu- raita- ja painokuosisia kankaita toivomme vältettävän rahvaan puvussa. Aluspaidan materiaaliksi sopii värjäämätön tai valkaistu pellava tai hamppu.

Ortodoksit ja luterilaiset

Olisi toivottavaa että jako ortodokseihin ja luterilaisiin näkyisi hieman vaatetuksessa. Toki monet vaatemallit sopivat molemmille ryhmille kun puhutaan arki- ja työvaatteista, ja etenkin köyhimmän rahvaan vaatteet molemmilla puolin kulttuurirajaa olivat hyvin yksinkertaisia, vanhanaikaisia eikä niissä voitu ottaa huomioon muotioikkuja suuntaan tai toiseen. Peliin suosittelemme savolaisille ja kajalaisille luterilaisille maalaishahmoille päällysvaatteiksi pääosin vyötärösaumallisia vaatteita, mutta alusvaatteiksi käyvät näilläkin varhaisempien aikakausien villamekot ja -paidat.

Ortodoksihahmoille suosittelemme pitkähelmaisia vaatteita, joissa ei ole vyötärösaumaa. Mekot ja polveen ulottuvat paidat, pitkät tai vähintään polveen ulottuvat takit sopivat näille hahmoille ja käytännössä ortodoksihahmojen puvustuksessa voikin hyödyntää perusosana esimerkiksi rautakauden tai keskiajan elävöitykseen valmistettua pitkää mekkoa tai paitaa, jonka päälle voi halutessaan pukea kaftaanimallisen takin. Tyylin lähteenä on käytetty A. Oleariuksen Venäjän-matkakertomuksen kuvitusta 1650-luvulta.

Luterilaishahmot voivat sitten käyttää enemmän 1600-luvun läntisestä muodista ja sotilasmuodista vaikutteita ottavia, lyhythelmaisia ja vyötärösaumallisia vaatteita: etenkin jos hahmo on vauraampi. Lähteenä on käytetty Lorenzo Magalottin piirustuksia 1600-luvun loppupuolen ruotsalaisista maalaisista: niissä näkyy osittain hyvin perinteisiä, keskiaikaisia vaatemalleja mutta myös kansainvälisen muodin omaksumista.

2. Rahvaanpuku

 

2.1 Miesten ja naisten vaatekappaleita

Jalkineet

Kurpposet sidotaan pitkällä nahkanauhalla jalkaan. Jalassa on neulakinnassukka säärikääreet. Vieressä tuohesta punotut löttöset, joita käytetään kurpposten tapaan. Kuva © Karo Suominen ja Jani Hyväri 2020.

Arkikäytössä tyypillisimmät jalkineet ovat virsut, löttöset tai kurpposet: itse tuohesta tai raakanahasta tehdyt yksinkertaiset ja varrettomat jalkineet. Varsinaisia nahkakenkiä käytetään sitten ennen kaikkea pyhänä ja matkustettaessa. Kotona tehdyt nahkakengät ovat pehmeät, perinteisellä kääntökenkä-tekniikalla valmistetut “keskiaikaiset” jalkineet: malleina esimerkiksi yksinkertaiset supikkaat ja kippurakärkiset pieksut.

Puolipitkällä varrella varustetut paulapieksut (nimi tulee pauloista, eli nauhoista, joilla jalkineen varsi kiristettiin nilkan ympärille) ovat varmaankin tyypillinen metsämiehen jalkine. Niiden talvivastine on nutukas.

Diplomaatti Lórenzo Magalottin v. 1674 piirroksessa norrlantilaisilla maalaisilla on jalassa kippurakärkiset pieksut tai nutukkaat ja päässään leveälieriset huopahatut tai patalakit. Takin helma on yli polven ulottuva. Uppsalan yliopiston kirjasto .

Varakkaammat maalaiset voivat toki käyttää myös muodinmukaisia, suutarin lestin avulla tekemiä jalkineita joissa on jo “moderni” konstruktio ja ulkoasu: jäykkä pohja ja hieman korkoa. Näistä enemmän säätyläisosiossa. Vasen ja oikea kenkä olivat lestillä tehdyissäkin kengissä keskenään samanlaiset ja ne muotoituivat jalkaan vasta käytössä.

Muodikas miesten tai naisten kenkä, (ns. latchet-shoe) joka löytyi v. 1628 Tukholman edustalle uponneesta Vasa-laivasta. Kuva T. Andersson ja S. Evensen, Vasamuseet.

Täyspitkällä varrella varustettuja saappaita ei rahvaan parissa käytetty, joskin ortodoksipuolella (pehmeät) saappaat saattoivat olla yleisemmät, käytettiinhän niitä Venäjällä jalkaväessäkin. Ruotsalaiselle jalkaväelle hankittiin kirjallisen lähdeaineiston valossa 1600-luvun alkupuolella myös “puolisaappaita”, mutta niiden tarkka malli ei ole tiedossa.

Saapas v. 1628 uponneesta Vasa-laivasta. Kuva Tony Andersson ja Stefan Evensen, Vasamuseet.

Sukat

Kaikki rahvasta edustavat hahmot voivat käyttää pitkiä villasukkia, jotka on voitu valmistaa neulomalla, neulakinnastekniikalla tai kankaasta ompelemalla. Muodinmukaiset sukat ovat polven yli yltävät ja ne sidotaan sukkanauhalla. Miesten polvipituisten pöksyjen kanssa käytetään poikkeuksetta pitkiä sukkia.

Ohuesta villakankaasta ommeltu sukka Vasa-laivasta, 1628. Kuva Maria Ljunggren, Vasamuseet.
Toinen villakangassukka Vasa-laivasta. 1628. Kuva Maria Ljunggren, Vasamuseet.

Säärystimet

Kuvassa miehellä on sotkuiseen työhön lähtiessä suojavaatteena säärystimet.

Paita

Paita on alusvaate, joka valmistetaan värjäämättömästä tai valkaistusta pellava- tai hamppukankaasta. Malli on samankaltainen miesten- ja naistenpuvussa, miesten paidassakin voi olla hyvin pitkä helma joka toki sullotaan ihmisten ilmoilla liikuttaessa housuihin. Paitasillaan esiintyminen ei ole etiketin mukaista mutta työtätekevillä maalaisilla sellaistakin voi tapahtua.

Venäläinen miesten paita, ruotsalaisten ryöstösaalista Narvan taistelusta v. 1700, Livrustkammaren.

Paidan leikkaus on yksinkertaisimmillaan ikiaikainen T-malli, mutta paidassa voi olla myös leventävät kiilat, etenkin jos se on pitkähelmainen. Pääntie on yleensä melko suuri ja se suljetaan kaulalta nyöreillä tai rengassoljella. Napit tai koristelut eivät rahvaan paitaan kuulu. Vauraat maalaiset voivat käyttää myös muodikkaampia paitoja ainakin osana pyhäpukua, katso säätyläisten puvusta alempaa.

Ylläolevan venäläisen paidan kaava. Livrustkammaren.

Aluspaitamallien suhteen ei pelissä tehdä eroja ortodoksien ja luterilaisten välillä, mutta venäläiseen miesten paitamalliin sopii hieman keskilinjasta sivussa oleva etuaukile. Aluspaitana voi pelissä käyttää mainiosti värjäämättömiä ja kirjomattomia pellavapaitoja varhaiskeskiajan malleista 1800-luvun rahvaanpuvun malleihin.

Naisten aluspaita, jossa yläosa on laadukkaampaa pellavaa (aivinaa) kuin helmaosa (rohdinta). Rautjärvi, 1800-luku. Lahden kaupunginmuseo, Finna, CC BY-ND 4.0.

Naisten aluspaita voi olla yläosastaan samankaltainen kuin miehillä, mutta helma voi olla pidempi. Rahvaalla naistenpaidan yläosa tehtiin toisinaan paremmasta kankaasta, hienosta valkoisesta pellavasta ja piiloon jäävä osa halvemmasta, karkeammasta pellavasta. Mahdollisia ovat sekä pitkähihaiset paidat ja mekot, että olkain-alusmekot. Paljaiden olkapäiden tai käsivarsien esittely ei kuulu tapoihin, mutta työtätekevillä maalaisnaisilla, esim. pyykkäreillä ja saunottajilla tämäkin on mahdollista.

Diplomaatti Lorenzo Magalottin piirrokssessa ruotsalaisesta saunasta v. 1674 kylvettäjättärillä on olkaimellinen alusmekko, jonka helmana tai helman päällä on vyötäröltä rypytetty hame.  Uppsalan yliopiston kirjasto .

2.2 Miesten  rahvaanpuku

Housut

Ruotsalaisilla maalaismiehillä on pitkälahkeiset housut, jotka on sidottu sukkanauhalla polvitaipeesta. Huomaa myös selässä kannettava säkki. L. Magalottin piirros v. 1674,  Uppsala University Library.

Yksinkertaisin ja tyypillisin housumalli ovat kesäkäyttöön tarkoitetut, pitkät suoralahkeiset pellavahousut. Niiden leikkaus on yksinkertainen ja väljä, kaavat koostuvat kahdesta lahjekappaleesta ja vyötärökaistaleesta. Housujen lahkeet ovat siinä määrin lepattavat että ne kannattaa yleensä sitoa joko nyöreillä pohkeen päältä tai sitten koko säären mitalta pidemmillä pauloilla tai säärikääreillä. Tämä housumalli käy sekä ortodokselle että luterilaisille ensisijaisena vaihtoehtona.

Doubletti ja polvipöksyt, n. 1625-1635. V&A museon kokoelma.

Muodikkaampi housumalli, joka on tulossa aikakaudella käyttöön myös luterilaisten maalaisten pariin, ovat polvimittaiset housut. Ne mukailevat vuosisadan yleistä muotipukua, eli ovat melko väljät mutta ei mitenkään valtavan pussittavat, ja päättyvät heti polven alapuolelle josta lahkeet kiristetään kiinni. Housujen materiaali on villakangas, joko kotikutoinen luonnonvärinen sarka tai pyhäpuvun osana myös ulkomainen, värjätty verka. Myös säämiskä tai muu pehmeä nahka on mahdollinen laadukkaiden housujen materiaalina. Polvihousuja käytetään vain luterilaisessa kulttuuripiirissä.

Etualalla ruotsalaismiehellä on jalassaan pussittavat polvipöksyt, polven yli ulottuvat sukat ja nyörillä sidottavat pikkukengät.  L. Magalottin piirros, v. 1674. Uppsalan yliopiston kirjasto.

Polvihousujen kanssa käytetään tietenkin sitten pitkiä sukkia. Ne voivat olla puikoilla kudotut, neulakinnastekniikalla valmistetut tai kankaasta ommellut. Pitkät sukat ovat toki hyödylliset lämmikkeenä myös pellavahousujen alla.

Pussittavan pölvipöksyn kaava.

Myös villakankaisia mutta pitkälahkeisia housuja todennäköisesti käytettiin: vähintään talvella pitkiä sarkahousuja, joiden malli todennäköisesti mukaili kesäisten pellavahousujen leikkausta: ne voivat tosin olla melko lämpimät kesäsäällä. On myös aivan mahdollista, että ohuemmasta, joustavasta villakankaasta tehdyt istuvampia villakangashousuja on ollut kesäkäytössä. 1500-luvun suomalaisten kirkkomaalausten ja 1600-luvun hollantilaisten maalaisia esittävien maalausten perusteella keskiaikaisen tyyliset istuvat, ellei suorastaan tiukat villahousut ovat maalaisilla käytössä. Tämän lisäksi Venäjällä oli yleisesti sotilaskäytössä suhteellisen istuvia, villakankaisia housuja jotka oli tarkoitettu saappaiden kanssa käytettäviksi, eli tällaiset (esim. Thorsberg-kaavalla tehdyt) keskiaikaiset villahousut ovat varmasti ihan ok maalaisilla.

Maalaismiehillä on suorat housut. A. Oleariuksen matkakertomus, v. 1663 painos, WBD.

Miesten takit, mekot ja röijyt

 

Paidan päälle kuuluu yksi tai useampi päällysvaate. Vaatteiden kerrostaminen on tyypillistä aikakaudella, mutta rahvaan parissa ja kesäsäillä ei tietenkään niin montaa kerrosta ole tarve käyttää.

Röijy Vasa-laivasta vuodelta 1628. Kuva Maria  Ljunggren  Vasamuseet .

Luterilaisella puolella päällysvaatetuksen muodikas perusosa on röijy, eli siis kansainvälisen muodin doublet. Se on vyötärösaumallinen lyhythelmainen ja istuvaksi räätälöity takki jonka päällä voidaan tarvittaessa käyttää jotain väljempää päällysvaatteita. Villakankaasta tehty röijy kuuluu vauraan maalaisen pyhäpukuun mutta harvoilla arkipukuun. Ortodoksipuolella sitä ei käytetä.

Edellisen röijyn rakennepiirros. Röijy kiinnitettiin edestä hakasilla. Kuva Irene Lindblom, Vasamuseet.

Yksinkertaisin vaihtoehto miesten päällysvaatteeksi on mekko, eli perinteinen pään yli sujautettava pitkähelmainen väljä päällysvaate, keskiaikaiseen tyyliin: sen käytöstä on mainintoja 1600-luvun Savosta etenkin työvaatteena, ja karjalaisten parissa se on aivan tyypillinen vaate. Mekko voi olla kotikutoista villaa tai pellavaa, ehkä nahkaakin.

Keminmaan vanhan kirkon kattomaalaus vuodelta 1650 Paula Gastonin blogissa. Kuvassa näkyy miesten pitkähelmaisia, venäläis- tai itämaistyylisiä päällysvaatteita sekä alareunassa ristiä pitelevällä miehellä on polvimittaiset, kevyesti pussittavat pöksyt.

Suomessa ainakin luterilaisten parissa käytetty päällysvaate on puolipitkä, suoraleikkauksinen, edestä avattava ja muutamalla napilla (tai vain yhdellä rengassoljella) rinnalta suljettava maalaistakki, joka näkyy esimerkiksi pohjanmaalaista talonpoikaa esittävässä vesivärimaalauksessa.

Pohjalainen maalainen, vesiväripiirros 1600-luvun lopulta.

Jakku on röijyn päällä tai sen sijaan pidettävä, röijyä väljempi ja pitkähelmaisempi takki jonka leikkaus noudattelee aikakauden länsieuroopalaista muotia. Pukututkija Riitta Pylkkänen käyttää miesten vyötärösaumallisesta, 1500-1600-lukujen takista, jonka reiteen tai polveen ulottuva lieve on rypytetty tai patruunalaskostettu vyötäröltä, termiä kurttujakku. Tämä poimutettuhelmainen takki on edellisen vuosisadan saksalaiseen muotiin perustuva, skandinaviassa vielä 1600-luvulla yleinen vaate, jonka yläosa on röijyn tapaan suhteellisen istuva, mutta jonka vyötörösauman alapuolella on hyvin laaja, poimutettu helmakappale.

Brahean kaupungin eli nykyisen Lieksan sinetti vuodelta 1669. Miehellä on vyötärösaumallinen, poimutettu kurttujakku, jonka päällä kirves vyössä. Brahea kärsi pahoin Ruptuurisodassa ja sinetti on maantieteellisesti ja ajallisesti lähin kuvalähde alueen rahvaan pukeutumisesta.

Ortodoksipuolella oli käytössä melko paljon jakkua muistuttava puolipitkä, laajahelmainen takki: venäjäksi zipun.

Zipun-takin kaava, Wikimedia Commons.

Karjalaisten parissa paidan ja mahdollisesti välikerroksena käytettävän mekon tai zipunin päälle kuuluu uloimpana kerroksena kaftaani, eli edestä avattava, hyvin pitkähelmainen venäläistyylinen takki. Se voi olla mekkoa laadukkaampaa, värjättyä kangasta ja siinä voi olla aikakauden itäeurooppalaista sotilasmuotia myötäilevät vaakasuuntaiset nyörikoristeet rinnalla.

Venäläisellä sotilalla on jalassaan pitkävartiset pehmeät nahkakengät. Kuva © Karo Suomeinen ja Jani Hyväri 2020.

Varakkailla ortodokseilla takin hihat voivat olla huomattavan pitkät, jopa polveen ulottuvat, jolloin niissä on kyynärtaipeen kohdalla aukileet, joista kädet saa pujotettua hihan ulkopuolelle.

Nahkainen kylteri. Kuva © Karo Suominen ja Jani Hyväri 2020.

Myös erilaisia hihattomia päällysvaatteita käytettiin, vaikka varsinainen kansallispuvuista tuttu värikäs liivimuoti onkin myöhempää kehitystä. Luterilaisen puvun osana tunnettiin ainakin erilaiset kylterit, muodikkaat nahkaiset suojaliivit jotka kuuluivat sotilaspukuun mutta joista oli myös siviiliversioita. Lisäksi aivan yksinkertaiset sarkaiset tai vaikkapa lampaanturkiksesta valmistetut yksinkertaiset, pitkähköt liivit ovat lisälämmikkeitä ja työvaatteita sekä luterilaisella ja ortodoksisella puolella.

Vasemmalla istuvan maalaismiehen takista puuttuvat hihat, oikealla miehellä on röijy, jonka alta pilkotta mahdollisesti toinen röijy tai liivi. Maalaus Adriaen von Ostade, 1649. Wikimedia Commons.

Miesten päähineet

 

Kiilamyssy v. 1628 uponneesta Vasa-laivasta. Vasamuseet.

Suositeltavin päähinemalli maalaisille on kiilamyssy eli klassinen väinämöispipo: neljästä identtisestä kiilasta ommeltu villakankainen patalakki, jonka saumoissa voi olla koristeena eriväristä nauhaa. Tämä käy sekä luterilaisille että ortodokseilla.

Karjalainen, kuukkeliin pukeutunut mies, 1800-l loppu. Valokuva Yrjö Blomstedt ja V. J. Sucksdorff, Museovirasto.

Samoin yleiskäyttöinen ja suositeltava päähinen on kukkeli eli pellavakankainen hartiahuppu: siis keskiajalta tuttu päähinemalli, joka säilyi ennen kaikkea metsämiesten päähineenä (suojaamaan itikoilta esimerkiksi!) Karjalassa 1800-luvulle asti mutta jonka käytöstä on luterilaisiltakin alueilta tietoja.

Pellavainen kuukkeli, eli sääskihattu, 1800-l loppu, Venäjä, Itä-Karjala, Viena, Kiimaisjärvi, Luvajärvi. Kansallismuseo.

Lisäksi pyöreäkupuiset tai kartiomaiset “tonttulakkimalliset” turkisreunaiset myssyt ovat erinomaisia etenkin ortodokseille, mutta ne käyvät myös luterilaisille.

Neulottu pipo, n. 1600-l jälkipuoli. Rijksmuseum.

Erilaiset neulotut pipot ja myssyt käyvät myös hyvin kaikille. Läntisen muodin mukainen leveälierinen huopahattu on mahdollinen hieman vauraammalle luterilaiselle talonpojalle.

Varakkailla ruotsalaisilla talonpojilla on muodikkaat huopahatut, muotikengät ja takeissa sotilasmuodista omaksutut olkasiivekkeet. Takissa on etuläppä, joka suljetaan napeilla tai hakasilla. Kuva Magalotti, 1674, Uppsalan yliopiston kirjasto.

2.3 Naisten  rahvaanpuku

Mekot ja sarafaanit

Ruotsalaisnaiset kantavat vettä pelkkiin väljiin mekkoihin ja mahdollisesti vyötäröhameeseen pukeutuneina. Vaatetusta on tässä todennäköisesti kevennetty työn ajaksi. Piirros L. Magalotti, 1674. Uppsalan yliopiston kirjasto.

Ortodoksihahmoista sekä naiset että miehet voivat pukutua pitkään, vyötärösaumattomaan ja kapeahihaiseen mekkoon. Tähän tarkoitukseen voi hyödyntää myös rautakaudelle tai keskiajan elävöitykseen ommeltua yksiväristä perusmekkoa.

Mekkoihin pukeutuneet karjalainen nainen ja mies, 1800-l, taiteilija: Strömer, Johan Henrik, valokuvaaja: Nina Pätilä, Kansallisgalleria.

Naisten olkainmekko-sarafaani on pelin viitekehyksen aikaan jo rahvaan käytössä, joskin paljon 1900-luvun venäläisten ja karjalaisten perinnepukujen sarafaaneja yksinkertaisempana versiona. Koristelematonta, yksiväristä, villaista tai pellavaista olkainmekkoa tai sarafaania voi käyttää pelissä ortodoksihahmon vaatteena. Painokankaisia, prameita silkkisiä tai brokadikuvioituja, pajarin tyttärille sopivia sarafaaneja ei maalaisnaisen sovi pukea päälleen.

Lisätietoa sarafaaneista (englanniksi):

Kuvassa yläluokan pukeutumista. Keskellä taustalla kaksi naista, joiden mekko- ja takkimalleja voi hyödyntää myös rahvaanpuvussa, kun vaatekankaat valitaan rahvaalle sopivista kankaista. Kirjan kuvitus A. Oleariuksen matkakertomuksesta, v. 1663 painos, WBD.

hameet ja kureliivit

Punaisen hollantilaistyylisen liivihameen, eli kureliivin alla on suora villamekko. Liivihameen miehusta on peitetty liinaisella partletilla. Kuva © MvH 2020.

Luterilaiset naishahmot pukeutuvat pelissä läntisen muodin mukaan vyötärösaumallisiin pukuihin. Alushame koostuu noin kahden kankaanleveyden mittaisesta suorakaiteesta, joka rypytetään yläreunastaan hameen vyötäröksi. Alushameessa on kiinteä yläosa, joka on vartalonmyötäinen, hihaton, edestä aukeava vartalokappale. Siinä on olkaimet ja nyöritys edessä. Tällaista yläosaa kutsutaan myös kureliiviksi. Rahvaan kureliivi ei kuitenkaan vältäämättä sisällä luita tai muita valaanluiden kaltaisia jäykisteitä. Säätyläisillä voi sitten olla tällaisia jäykisteitä kureliiveissään.

Kyökkipiian kureliivi on nyöritetty yhdellä nyörillä. Kuva  Quirin Boel , n. 1620. Rijksmuseum.

Pelissä kureliivi ei ole pakollinen, vaan myös villainen vyötäröhame ilman yläosaa käy varsinkin röijyn tai takin kanssa. Helman sopiva pituus on noin puoleen sääreen. Hameen helmat kannattaa metsässä liikkuessa nostaa polven korkeudelle vyöttämällä hameen yläosa “vyötärömakkaralle”. Näin helmat eivät takerru niin helposti kannonnokkiin, eivätkä kastu varvikossa.

Maitotyttö on kuvassa kerännyt hameen ja esiliinan nyörillä tai vyöllä ylös “vyötärömakkaraksi”. Kuva on hieman vihjaileva pastoraali, jossa tytön partletin nyörit liehuvat avonaisina, hihat on kääritty ylös ja hameen alta pilkottavat paljaat jalat. Vaatetuksen keventäminen sopii työtätekevälle maalaiselle, mutta muissa tilanteissa odotetaan soveliasta, huoliteltua pukeutumista. Kuva,  Gesina ter Borch , 1654, Rijksmuseum.

Kureliivin tai hameen  alle voi laittaa lämmikkeeksi kokopitkän, suoran villamekon. Tähän tarkoitukseen voi hyödyntää varhaisemman vuosisadan elävöitykseen ommeltua perusmekkoa.

Sebastian Vrancxin kuvassa on näkyvissä lisää maalaismuotia, mutta myös siistimpiä röijypukuja. Vasemmalla naisella on musta villapartlet. Maalaus n. 1620-luvulta. Wikimedia Commons .

Pellavainen tai villainen partlet oli irrallinen suorakaiteenmallisesta kankaasta leikattu miehusta tai kaulus, joka peitti liivihameen tai röijyn avonaisen kaula-aukon. Se kiinnitettiin naruilla takaa ja neuloilla edestä. Pellavapartlet voi jäädä röijyn alle, mutta pellava- tai villapartletin voi pukea myös röijyn päälle näkyviin. Jos röijyssä on avonainen kaula-aukko, se voitiin 1600-luvun puolivälissä peittää myös kolmioksi taitellulla pellavahuivilla.

Röijyt ja takit

Ortodoksinaishahmot voivat käyttää mekon päällä polveen tai pidemmälle ulottuvaa villaista kaftaania tai keskeltä edestä avautuvaa kaftaaninkaltaista takkia. Takki suljetaan muutamalla napilla, soljella tai sitomalla. Takki on maalaisilla yksivärinen, eikä siinä ole kalliita koristeita. Varakkailla ortodokseilla takin hihat voivat olla huomattavan pitkät, jopa polveen ulottuvat, jolloin niissä on kyynärtaipeen kohdalla aukileet, joista kädet saa pujotettua hihan ulkopuolelle.

Naisella on punaisen röijyn kanssa vihreät irtohihat suojaamassa röijyä likaantumiselta. Maalaus Jan M. Molenaer, 1630, Frans Hals Museum. Wikimedia Commons.

Luterilaisnaishahmot voivat käyttää kureliivin päällä röijyä, eli villakankaasta valmistettua lyhythelmaista takkia, jossa on kapeat hihat ja napit edessä. Röijy on maalaisilla osa pyhäpukua ja se voi olla värjäämättömästä villasarkakankaasta tai värjätystä tuontikankaasta valmistettu. Röijyn sijaan tai sen päällä voi käyttää väljää, alaspäin levenevää villakankaasta valmistettua takkia.

Päähineet ja esiliinat

Pitsireunainen pellavahilkka saadaan pysymään paikoillaan korvaraudoilla ja letistä tehdyn kampauksen avulla. Irtokaulus on pellavaa. Näin hienot asusteet sopivat maalaisilla pyhäpukuun ja muilla muotipukuun. Piirros Cornelis Visscher, n. 1630-1660. Uppsalan yliopiston kirjasto.

Maalaisnaiset voivat käyttää alimpana päähineen osana hiukset peittävää pellavaista huivia, myssyä tai hilkkaa. Myssyjä voi olla myös kaksi päällekkäin: alla pellavainen huivi tai myssy, jonka päällä on villainen, vastaava. Luterilaisille hahmoille voi käyttää mallina alankomaalaista ja saksalaista muotia.

Korvaraudat, 1600-luku. Rijksmuseum.

Naisille käyvät myös villamyssyt ja etenkin ortodokseilla myös karvareunustetut pyöreä- tai suippokärkiset hatut. Maalaisnaisille leveälieriset huopahatut ovat turhan kalliita, mutta palkkasotilaiden vaimoilla ja porvarisnaisille leveälierinen huopahattu on varsinkin matkustaessa mahdollinen asuste.

Esiliina voi olla värjäämättömästä pellavasta (naisella keskellä) tai värikkäästä kankaasta (nuorella naisella oikealla). Maalaus A. van Ostade, 1674. Wikimedia Commons.

Naisten asuun kuuluu hameiden päälle puettava esiliina. Yksinkertaisimmillaan se on suorakaiteen muotoinen pellavakaitale, joka sidotaan nyöreillä vyötaisille. Essun leveydessä on vaihtelua.

3. Muotipuku

Säätyläiset, kaupunkilaiset ammattisotilaat ja heidän vaimonsa

Osa pelin hahmoista on “verkapukuisia” eli käyttää muuta kuin maalaispukua, heidän vaatetuksensa noudattelee yleistä pohjoiseurooppalaista muotia. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa kaupunkilaiset, ammattisotilaat, virkamiehet ja alempi aatelisto: näiden ryhmien välillä on tietenkin varallisuuseroja ja se näkyy puvun materiaaleissa ja koristelussa, mutta mallit ovat yleensä suurinpiirtein samat.

Tässä käydään hyvin tiiviisti läpi aikakauden läntinen muotipuku: se koskettaa vähemmistöä pelin hahmoista, sen suhteen on paljon varianssia, ja koska kyseessä on myös asia josta löytyy maalaispukua paljon enemmän materiaalia (lukemattomia hollantilaisia maalauksia, yksityiskohtaisia tutkimuksia ja hyvin dokumentoituja säilyneitä vaatteita) emme nyt mene kovin yksityiskohtaiseksi tässä asiassa.

3.1 Miesten muotipuku

Paita

Alankomaalaistyylinen herrain aluspaita hienoa pellavaa, 1600-luku   Rijksmuseum

Vaatetuksen perusosa on paita, joka on valkeaa pellavaa, väljä ja pitkähelmainen: samat mallit käyvät kuin rahvaallakin. Muodikas, tavallista T-mallista peruspaitaa kehittyneempi malli on tehty sekä vartalo-osastaan että hihoista “ylileveistä” kappaleista, joiden ylimääräinen kangas on sitten rypytetty saumoista. Aikakaudelta on säilynyt useita tällaisia väljiä paitoja, koska merkkihenkilöiden kuolinpaidat oli muodikasta säilyttää: niinpä rypytetyn paidan tekoon on saatavissa yksityiskohtaiset kaavat.

Liinat ja pitsit

1600-luvun puolivälin muodikkaat laakakaulukset alkavat hiukan pidetä edestä, kuten liperit. Kuva B. van der Helst. Wikimedia Commons.

Muotipukuun kuuluu paidan lisäksi koristeltuja pellavaosia, jotka kuuluvat näkyville: ainakin kaulus ja joissain tapauksissa myös hihansuun ja saappaansuun käänteet, jotka olivat irroitettavissa ja usein muotoon tärkättyjä. Kaulusmalleja on useita, eri muotoisia laakakauluksia ja röyhelö- ja myllynkivikauluksia. Pitsin määrä ja leveys riippui käyttäjän varallisuudesta

Polvihousut, röijyt ja doubletit

Miehen pukuun kuuluvat käytännössä aina polvihousut ja röijy eli dubletti, jotka voidaan nyörittää vyötäröltä toisiinsa kiinni, ja muodostavat haalarimaisen kokonaisuuden. Nämä ovat yleensä keskenään samanväriset. Perinteisessä (1600-luvun alkupuoliskon) dubletissa on tiheät nappirivit, tiukka leikkaus ja yleensä vartaloa muokkaavaa toppausta ja jäykistystä. 1650-luvulla väljemmät, rennommat dubletit ovat jo tulleet muotiin ja ovat mahdollisia aikaansa seuraaville hahmoille: tällöin on kyse ns. kassiakkapuvusta josta hyvänä esimerkkinä ovat kuningas Kaarle X:n useat säilyneet pukukokonaisuudet.

Kuningas Kaarle X:n kassiakkapuku, Livrustkammaren. Kuva Wikimedia Commons.

Polvihousujen pussittavuuden suhteen on valinnanvaraa, massiivisemmat ja niukemmat mallit vuorottelivat muodissa. Lisäksi aikakaudella muotiin ovat tulleet myös suoralahkeiset polvihousut joita ei enää kiristetä polven alapuolelta, kuten myös trumpettimaiset ja naurettavat reininkreivipöksyt. Joka tapauksessa housut päättyvät aina pohkeen yläpuolelle ja niiden kanssa käytetään pitkiä sukkia. Sukat voivat olla neulottua silkkiä tai villaa, ommeltua villakangasta, tai säämiskänahkaa. Sotilaspiireissä käytettiin kaksia sukkia päällekkäin, niin että alempana ovat ohuet hyvät sukat ja niiden päällä löysemmät suojasukat, joita oli puolestaan tyylikästä roikottaa puolitangossa.

Musketöörillä on kahdet sukat päällekkäin. Kuva Jacob De Gheyn, 1600-luvun alku. Wikimedia Commons.

Päällystakit ja viitat

Dubletti on vasta puvun perusosa, hienompaan pukuun kuuluu aina jokin päällysvaate. Populäärikulttuurin muskettisoturien asuste kasukka on jo hieman muodista mennyt, 30-vuotisen sodan aikakauden ikoninen sotilasvaate: väljä viittamainen takki jonka hihat ja kyljet ovat tiheallä napituksella suljettavissa ja avattavissa.

Väljä, leveähelmainen jakku, joka löytyy “maalaistyyliin” leikattuna mutta laadukkaasta punaisesta villakankaasta ommeltuna kuninkaankin vaatekaapista, on Pohjoismaissa suosittu päällysvaate. Muitakin takkimalleja on, suoralinjaisesta rakuunatakista turkisvuorattuun unkarilaistakkiin ja laajoilla hihankäänteillä varustettuun hollantilaistakkiin. Viitta -puoliympyrä- tai täysympyrämallia, lyhyestä täyspitkään- on yleinen matkustusvaate.

Jalkineet

Muodikas miesten tai naisten kenkä, (ns. latchet-shoe) joka löytyi v. 1628 Tukholman edustalle uponneesta Vasa-laivasta. Kuva T. Andersson ja S. Evensen, Vasamuseet.

Ehdottomasti yleisin jalkinetyyppi on ns. latchet shoe, eli lestin avulla tehdyt, jäykkäpohjaiset pikkukengät, yleensä kulmikkaalla kärjellä. Ne suljetaan nyörillä edestä, barokkityylinen solkikiinnitys on vasta tulossa mutta kyllä ihan sallittu pelissä. Pitkät ratsastussaappaat ovat toinen jalkinevaihtoehto.

Papin puku

Luterilainen pappi pukeutuu hienoihin verkavaatteisiin, siistiin pellavakaulukseen, huopahattuun tai myssyyn ja päällysvaatteena hänellä on pitkä matkaviitta. Pyhäpuvun värinä on musta.

Ruotsalaisia pappeja L. Magalottin piirroksessa v. 1674. Uppsalan yliopiston kirjasto.

3.2 Naisten muotipuku

 

Pelissä on vain muutama hahmo, joille sopii muodikkaampi naisten puku. Puvun osien ja mallien suhteen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin naisten läntisen tyylin mukaiseen rahvanpukuun. Tässä osiossa onkin lähinnä kuvia muodikkaammasta naisten pukeutumisesta.

Naisten läntisen muotipuvun osat ovat aluspaita, liivihame, partlet, röijy, esiliina, sukat, kengät ja päähine. Muodikas puku eroaa maalaisten puvusta siinä, että se on valmistettu hienompilaatuisista tuontikankaista ja sen kanssa voi käyttää hienoja asusteita, kuten tärkättyä kaulusta ja sulalla koristeltua huopahattua. Naisilla on käytössä sekä irtokauluksia, että partlettiin integroituja kauluksia.

Sotilaita ryöstämässä, Sebastian Vranxin maalaus n. v. 1620. Vasemmalla selin oleva nainen nappaa kattilan seinältä. Hän on mahdollisesti sotilaan vaimo ja pukeutumisessa on mukana muotipuvun asusteita, kuten huopahattu, liinainen kaulus ja hienompi, kuvioitu röijy. Selässä naisella on ryöstötavaran kuljettamiseen sopiva säkki.Wikimedia commons.

 

 

Naisten vyötärösaumattoman takin kaavakuva. Vyötärösaumalliseen röijyyn voi soveltaa tätä kaavaa, jos leikkaa vartalokappaleet vyötärön kohdalta poikki ja korvaa helman joko yhtenaisellä kapealla helmakappaleella, tai erillisillä körteillä.
Naisten kalliimmat muotivaatteet ommeltiin mm. silkistä ja asusteina käytettiin seitinohuesta pellavasta tehtyjä pitsikoristeltuja hihansuukäänteitä sekä näyttäviä tärkättyjä kauluksia, jotka puettiin rautalankatukien varaan. Kureliivi oli luutettu jäykäksi. Näin muodikkaita vaatteita ei ole tarpeen tuoda peliin. Judith Leyster omakuva 1630. Wikimedia Commons.

4. Pelin kenkäpolitiikka

Jalkineiden autenttisuuden suhteen pelissä on hieman löysempi linja koska ne ovat monelle keskeinen viihtyvyyskynnys, ja ilman mitään kokemusta pehmeistä historiallisista kengistä ei niillä välttämättä kannatakaan lähteä metsään viikonlopuksi. Minimitasona hyväksytään lapikkaat, tanhupieksut, vanhanmalliset armeijasaappaat sun muut nahkaiset ja ulkonaöltään esiteolliset ja huomiotaherättämättömät jalkineet. Myös huomaamattomat (profiililtaan perinteistä nahkapohjaa vastaavat) kumipohjat on ok. Kuitenkin selkeä ei maihareille, kumisaappaille, vaelluskengille ja valetuille traktoripohjille missä tahansa kengissä.

Suosittelemme vahvasti historiallisia kenkiä, joita kuitenkin on erittäin hyvin saatavilla, ja muistutetaan että 1600-luvun kengäthän ovat jo aika modernilla ja tukevalla konstruktiolla valmistettuja ja esimerkiksi joistain simppeleistä nahkakengistä tai armeijan vanhoista saappaista saa modifioitua ulkoisesti hyvät, mutta silti tukevat pseudohistorialliset jalkineet.